keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Käynnistysongelmia

En oo unohtanut tätä osoitetta ja aloitusta! Oon vaan ottanut vauhtia, keskittynyt muuhun ja kasvattanut inspiraatiota. Tän syksyn aikana tästä ei varmaan kovin kummoista vielä kehkeydykään, koska on niin paljon muuta, tärkeempää. Mutta ehkä sitten keväämmällä.

Tänään uutta spinning-ohjelmaa heti aamupäivästä, kun sain ipanapat hoitoonsa, päälle lounas ja gradun kirjoittamista. Kyllä tolla ohjelmalla kelpaa nyt marraskuu itteään taas rääkätä, tykkäsin. Mutta se gradupa se siis on, mikä aiheuttaa stressin ja kiireen ja keskittymiskyvyttömyyden. Onneks edes kroppa on treenin ja saunan jäljiltä rento ja huoleton, vaikka pää ei olekaan.

Talvijuoksukauteen oon alkanut jo hillittömästi varautua, ehkä liikaakin. Kaapissa odottaa Grip Grabin balaclava, ihan uusi tuttavuus mulle, aiemmin oon käyttänyt vaan pipoa tai pantaa ja juoksut on käytännössä tyssännyt niillä keleillä, joilla ei voi kunnolla hengittää ilman kylmyyden takia. Parhaillaankin jaloissa on Craftin hiihtohousut - ihan heräteostos, mutta niin mukavat ja lämpimät, että varmasti jo huomisen lenkin vetelen näissä, vaikka mittari näyttää vielä plusasteita!

Upouudet Niken hanskat on jo mennyttä kalua, kun toissalenkillä ilmeisesti onnistuin toisen hukkaamaan takin taskusta. :( Ne toisaalta olikin aika kylmät, että oisin joutunut tuhdimmat hommaamaan joka tapauksessa. Nyt on siis tilauksessa. Samoin kun takki näihin ihaniin housuihin.

Kirpun kummisedän perheen pakastin hajosi viime viikolla ja me saatiin pakkanen pullolleen ihania marjoja. Toisen epäonni oli nyt tässä tilanteessa meiän onni, ja nyt on vedetty smoothieita napa vääränä ja eilen keittelin marjapuuronkin illaks. Lähikaupassa oli myös tarjouksessa hirven jauheliha, eli jääkaapissa hengailee eilinen hirvikiusauksen jämä, oi nam nam. Syksy on oikeestaan aika kiva juttu.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015